Arhippa Perttunen was one of the most remarkable Archangel Karelian singers of folk poetry. Elias Lönnrot, who compiled the Kalevala from Finnish and Karelian folklore, met him in 1834 on his fifth collection trip. During a period of two days, Arhippa sang over four thousand lines of poetry for Lönnrot in the village of Latvajärvi, Viena. Arhippa told that at singing-matches "his village used to put him forward, and he did not remember ever being beaten." His songs provided the greatest contribution to the Kalevala. Blind Miihkali (1815-99), Arhippa's son, became also a well-known rune singer. 

Always other things,
are recalled, never
the great killing of
God, the Lord's harsh death
how the Creator was killed
and the Almighty destroyed
with a hundred spears
a thousand sword-points
no greater number
no smaller number:
a horse stood on the spearhead
a colt ran along the shaft
a barren cow on the sleeve
a cat mewed in the peg-place
a pig where the half-joint was. 
(from 'The Messiah', translated by Keith Bosley, in Skating on the Sea, 1997) 

Vuokkiniemen piiriin kuuluvassa, Latvajärven kylässä elivät kaikki Perttusen suvun tunnetut runonlaulajat, joista kuuluisin ja arvostetuin on Arhippa Iivananpoika Perttunen. Kirkonkirjojen perusteella tehdyn arvion mukaan hän syntyi vuonna 1762 ja kuoli 79 vuoden ikäisenä keuhkotautiin 7. joulukuuta 1841. Muita tärkeitä elämäkerrallisia tietoja ei hänestä juuri ole; Elias Lönnrot kirjoitti matkapäiväkirjaansa niukan mutta tarkan kuvauksen runotaaton jokapäiväisestä elämästä, sisältämättä kuitenkaan sen merkittävämpää tietoa tämän ainutlaatuisen muistineron aatemaailmasta. Tämän erikoistaidon takia hän olisi ansainnut lähempää huomiota. Suvun harvinaislaatuinen taide periytyi, toisin kuin Arhippa itse epäili, hänen pojalleen Miihkali Perttuselle (n. 1815 - 99), jolta kerättiin vuosina 1871-94 yhteensä 81 runoa (n. 4000 säettä) hänen jo sokeuduttua vuonna 1866. Arhipan suvusta ei juurikaan ole tietoja, mutta sitäkin mielenkiintoisemman tiedon Arhippa esitti Lönnrotille isästään: "Jospa silloin (hänen lapsuudessaan) joku, kuten nyt, olisi etsinyt runoja, ei hän kahdessa viikossa olisi ehtinyt panna kirjaan edes sitä, minkä isäni yksinänsä osasi."

Elias Lönnrot vietti Arhippa Perttusen luona ajanjakson 25. - 27.4. 1834., joten hänen persoonallisuuteen tutustuminen rajoittui vain vajaaseen kolmeen päivään. Lönnrot keräsi suurimman osan Arhipan runotuotannosta juuri tuona aikana, sen lähempää tuttavuutta ei nähtävästi Arhipan luonne sallinut. Lönnrotin lisäksi Arhippaa laulattivat J. F. Cajan (1836) ja M. A. Castrén (1839). Hekään eivät pystyneet luomaan sen merkittävämpää yhteyttä jo elämänsä päätösvuosia eläneeseen runoilijaan.

Arhipan hämmästyttävän muistin eräs osatekijä voisi liittyä hänen kertomaansa tarinaan runonlaulajain kilvottelusta, josta Lönnrot kirjoittaa: "Mutta kuinka täällä kilpaillaan runonlaulannassa? – Ei siten kuin tavallisissa kaunotaiteiden akatemioissa; palkintoa tai voittoa ei myönnetä sille tulevaksi, joka laulaa paraat laulut, vaan sille, joka kauimmin jaksaa laulaa. Ensin toinen laulaa jonkin runon, sitten hän antaa toiselle aikaa vastata siihen jotenkin yhtä pitkällä. Tämän jälkeen edellinen taas laulaa, ja näin jatketaan vuorotellen. Jos toiselta runovarasto loppuu toisen vielä muistaessa runoja, katsotaan edellinen voitetuksi. Jos laulajat ovat huononpuoleisia, saa kerrassaan nauraa heidän ponnistuksilleen saada viimeinen sana. Kilpailu on silloin hyvinkin kahden kanan tappelun kaltaista; se luulee olevansa voittaja, joka kaakottaa kauimmin. Täällä ovat myös parhaat laulut jo aikoja sitten unhotuksiin joutuneet; muistetaan ainoastaan hajanaisia seikkoja ja sanoja, joiden avulla koetetaan päästä voittajaksi. Toinen on hyvien laulajien laita. Se, mitä runossa sanotaan: `Laulo päivät pääksytysten, Yhytysten yöt saneli`, tapahtuu täällä todella, ja uni lopettaa kilpailun, niin ettei kumpaakaan pidetä tai että kumpaakin pidetään voittajana." Ymmärrettävistä syistä laulajat nauttivat säeajatteluaan notkeuttaakseen väkijuomia, joten mahtoivat kilvoittelut päättyä "ratkaisemattomaan" muustakin syystä kuin unesta johtuen. Arhippa itse ei sanojensa mukaan koskaan hävinnyt ainoatakaan runonlaulantakilpailua.

Siitä vanha Väinämöinen
Jo suuttu, kovin vihastu:
Laulo ruuhen rautapohjan,
Laulo vaskisen venehen
Ahin aijan keäntimehen,
Veitikän veräjän suille.
Siitä läksi laskomahan,
Purjehti punaista merta
Punasilla purjehilla
Kurimuksen kulkun alle,
Kijan kielen keäntimihin;
Sinne on männyt Väinämöinen.
(runosta 'Väinämöisen tuomio')

Elämänkerrallisia tietojakin tärkeämpi on hänen n. 6000 kalevalamittaisen runosäkeen muodostama lyyrillinen maamerkki, jonka painavuuden näkee parhaiten Kalevalassa: Vanhan Kalevalan vienalaissäkeistä neljänneksen on arvioitu olevan Arhipan laulamia, mm. mahtava Sampojakso. Kukaan muu runonlaulaja ei voinut antaa merkittävämpää panosta Kalevalan syntyyn kuin Arhippa Perttunen, eikä tätä kukaan erityisemmin ole yrittänytkään kiistää. Säetaituruudesta puhuttaessa kunnia tuskin kenellekään muulle kuuluu yhtä osuvasti kuin hänelle. Kalevalamittaisen runomuodon hallitsijana olivat hänen aiheensa ja teemansa pitkälti kiinni vanhassa perinteessä, joskin ehkäpä alitajuisesti radikaalimpaa muotoyhteyttä etsivää tematiikkaa edustava. Arhippa Perttusen jälkimaine elää yhä vankasti nykyaikana ja hänet tunnetaan, jos ei Kalevalan merkittävimpänä laulajana, niin ainutlaatuisena muistinerona, jollaista on turha yrittää etsiä myöhemmästäkään suomalaisen kirjallisuuden historiasta.

(Teksti: Teemu Kääpä, 10.1.2002)

For further reading: Latvajärven laulajat: Arhippa ja Miihkali Perttuselta tallennettua runolaulua = Ladvozerskie runopevcy: runy, zapisannye ot Arhippa i Mijhkali Perttunenov, ed. by Markku Niemi (2008); Huhtikuun yhdeksäs: kirjoituksia Elias Lönnrotin 200-vuotisjuhlavuonna by Heikki Rytkölä (2002); Kultalähteen kahta puolta: Kainuun ja Karjalan vaiheita, ed. by Heikki Rytkölä (1999); Tuulen jäljillä: kirjoituksia kansanperinteestä ja kulttuurihistoriasta, ed. by Pekka Laaksonen, Sirkka-Liisa Mettomäki (1999); Skating on the Sea: Poetry from Finland, edited and translated by Keith Bosley (1997); Kansallisgalleria 1: Sääty-yhteiskunnan Suomi, ed. by Allan Tiitta ... et al. (1995); Songs Beyond the Kalevala: Transformations of Oral Poetry, ed. by Anna-Leena Siikala & Sinikka Vakimo (1994); Finnish Folk Poetry: Epic. An Anthology in Finnish and English, ed. by Matti Kuusi and Keith Bosley (1977); Der Parallelismus in der finnisch-karelischen Volkdichtung by Wolfgang Steinitz (1934)

Selected works:

• Arhippa Perttusen runot, 1965 (esittelyn ja selitykset kirjoittanut Iivar Kemppinen)
• Luojan virsi = The Messiah, 1985 (English transl.: Keith Bosley)

ARHIPPA PERTTUSEN RUNOJA

1. Epiikka

Kilpalaulanta

--Tuopa nuori Joukahainen
Ajo tiellä vassatuksin
Kanssa vanhan Väinämöisen,
Puuttu vemmel vempelehe,
Luokki luokkihi takeltu.
Sano vanha Väinämöinen:
"Kumpi tiennehe enemmän,
Sempi tiellä seisuohon;
Kumpi tiennehe vähemmän,
Sempi tieltä välttyöhön."
--Sano nuori Joukahainen:
"Tieän kolkot kuokituksi,
Kalahauat kaivetuksi,
Taivoset tähitetyksi,
Ilman pielet pistetyksi."
--Sano vanha Väinämöinen:
"Lapsen tieto, vaimon muisti,
Ei on partasuun urohon.
Omat on kolkot kuokkimani,
Taivoset tähittämäni;
Olin miessä kolmantena
Ilman pieltä pistämässä,
Ilman kaarta kantamassa,
Taivosta tähittämässä."
Laulo nuoren Joukahaisen,
Laulo suohon suolivöistä,
Niittuhun nisälihoista,
Kainaloista kankahasen.
--Sano nuori Joukahainen:
"Sie vanha Väinämöinen,
Tietäjä iänikuinen,
Virren ponsipolvuhinen,
Pyörrytä pyhät sanasi,
Perävytä lausiesi!"
--Tuo on vanha Väinämöinen:
"Niin mitä minulle annat,
Kun pyörrän pyhät sanani?" -
"Onpa miulla kaarta kaksi,
Toinen tarkka ammunnalta,
Toinen lyömähän riviä,
Ota niistä jompi kumpi."
--Sano vanha Väinämöinen:
"Ei ole kaaren kantajoa,
Eikä nuolen noutajoa,
Onpa kaari itselläini,
Katson päälle kaariesi."
--Sano nuori Joukahainen:
"On minulla oritta kaksi,
Toinen on käymäh riviä,
Toinen tarkka askelelta,
Ota niistä jompi kumpi,
Pyörrytä pyhät sanasi,
Perävytä lausiesi." -
"En huoli heposistasi,
Sure sukkajalkojasi,
Onpa ori itselläini,
Ei oo orin ottajoa,
Suvikunnan suitsijoa,
Varsan viejöä vaolle."
--Sano nuori Joukahainen:
"Annan ainoan sisaren,
Lainoan emoni lapsen,
Sie pyörrä pyhät sanasi,
Perävytä lausiesi."
Sillon vanha Väinämöinen
Pyörrytti pyhät sanansa,
Perävytti lausiensa.
--Sillon nuori Joukahainen
Alla päin, paholla mielin,
Kahta kallella kypärän
Kotihinsa tullessansa.
Emo vastoah tuleepi,
Sano, virkko, noin nimesi:
"Poikuoni, nuoremmainen,
Lapseni, vakahuoni,
Mit´ olet paholla mielin,
Kahta kallella kypärän?"
--Sano nuori Joukahainen:
"Tuota iten tuon ikäni,
Puhki polveni murehin,
Annon ainuon sisaren,
Lainasin emoni lapsen
Ikuiselle tietäjälle,
Polvuiselle runolle
Ikuseksi puolisoksi,
Kainaloiseksi kanaksi,
Sijan on levittäjäksi,
Panijaksi päänalaisen,
Jalkojen on jaksajaksi."
--Emo taiten vastaeli:
"Ellös ollo milleskänä,
Tuota toivoin tuon ikäni,
Puhki polveni halasin
Suvukseni suurta miestä,
Laulajata langokseni,
Vävykseni Väinämöistä,
Ellös ollo milleskänä."

Väinämöisen polven haava

--Vaka vanha Väinämöinen
Vuorella venettä vesti,
Kalliolla kalkutteli
Kirvon lyömättä kivehen,
Kasan kalkahuttamatta.
Hiisi vartta vaapahutti,
Lempo pontta pyörähytti,
Hiisi suonille sovitti,
Lempo luille luiskahutti.
Veri pääsi vuotamahan,
Maahan maito juoksemahan;
Ei ollut sitä mäkiä
Eikä vuorta korkieta,
Jok´ ei tullut tulvillehen
Varpahasta Väinämöisen,
Polvesta pojan pätösen.
--Tuoahan hopietuoppi,
Kultakannut kannetahan:
Ei pietty pikkustakana,
Vejä ei vähästäkänä
Jeesuksen suloa verta,
Herran hurmetta hyveä.
Tuohiset vesiltä tuotu,
Leppälastut lainehilta,
Ne on pikkusen pitänyt,
Vetänyt ani vähäsen
Veren vuotamattomaksi,
Maito juoksemattomaksi.
Ei nyt maahan maito joua,
Kumpuhun urosten kulta,
Miesten hempu heinikköhön.
Vaka vanha Väinämöinen
Jo näki tuhon tulevan,
Hätäpäivän peälle soavan,
--Niin heän sanoiksi virkko:
"Veri, seiso niinkuin seinä,
Hurmeh, asu niinkuin aita,
Kouhkoiss´ on siun kotisi,
Maksoiss´ on siun majasi,
All´ on vuolten vuotiesi,
Siell´ on suosi ollaksesi,
Lempi liukoaillaksesi
Lihan lämpösen sisässä!
Liha on lämmin syöäkses,
Veri on lämmin juoakses!"

Nimettömät taudit

--Vaka vanha Väinämöinen
Tietäjä iänikuinen,
Virren ponsipolvuhinen,
Lapset Vuojolan lahoopi,
Pojat Väinölän potoopi
Tauissa nimettömässä,
Nimen tietämättömässä;
Alta lattiet lahoopi,
Päältä peite märkänööpi.
--Kun tuo vanha Väinämöinen
Kuuli Vuojolan läsivän,
Urajavan Untamalan
Tauissa nimettömässä,
Nimen tietämättömässä,
Alta lattiat lahoopi,
Päältä peite märkänööpi,
Sillon vanha Väinämöinen
Niin pani paan tulelle,
Laitto keiton kiehumahan.
Pata kiehu paukutteli
Kolme päiveä kesäistä,
Yötä Annan aikuista;
Sai on voie valmehekse,
Jo rasvat rakennetukse.
--Sillon vanha Väinämöinen
Kirskasi kiven kaheksi,
Paaen kolmeksi palaksi,
Siit´ on voiti voitiella.
Onko voitiet vakaiset,
Katsehet alinomaiset?
Niin kivi kivehen tarttu,
Paasi paatehen rupesi;
Nyt on voitiet vakaiset,
Katsimet alinomaiset.
Sillon Vuojolan paransi
Tauista nimettömästä,
Nimen tietämättömässä.

Väinämöisen tuomio

--Poika synty pohjosessa,
Mies pieni Pimentölässä,
Uro kylmässä kylässä.
Se on poika kolmiöissä,
Lapsi viisiviikkohessa
Pääsi päälle peittiensä.
Iso kutsu Ilmoriksi,
Emo ehtopoiaksehen,
Sisaret sotijaloksi,
Vellet vennon joukkioksi,
Muu suku nimettömäksi.
--Tuotu ukko ristimähän,
Virokannas kastamahan,
Niin ukko sanoiksi virkki:
"Poika suolle vietänehen,
Puulla päähän lyötänehen,
Tangolla tapettanehen!"
--Niin on poika kolmiöinen
Tahto taiten vastaella:
"Oi sie ukko ulkomainen,
Virokannas karjalainen,
Ei oo silma suolle viety
Eikä puulla päähän lyöty,
Eikä tangolla tapettu.
Jos sie olit nuorempana,
Koirat kannot kohvoissasi,
Maan valiot maksoissasi,
Niin sie herjasit heposet,
Juoksuttelit suorajouhet
Suon selällä, maan navalla,
Veen on liivan liikkumilla;
Ei oo silma suolle viety
Eikä puulla päähän lyöty,
Eikä tangolla tapettu."
--Sillon ukko lapsen risti
Pohjolan kuninkahakse.
Siitä vanha Väinämöinen
Jo suuttu, kovin vihastu:
Laulo ruuhen rautapohjan,
Laulo vaskisen venehen
Ahin aijan keäntimehen,
Veitikän veräjän suille.
Siitä läksi laskomahan,
Purjehti punaista merta
Punasilla purjehilla
Kurimuksen kulkun alle,
Kijan kielen keäntimihin;
Sinne on männyt Väinämöinen.

Hiiden hirven hiihdäntä

--Kaunis Kauppi Köyrötyinen,
Varsin veitikkä verevä
Syksyn lylyä laati,
Ketti kalhuja kevähän.
Saapi sukset valmihiksi,
Niin itse sanoiksi virkko:
"Ei ole sitä metsässä
Jalon neljän juoksevata,
Ei ole sitä metsässä,
Jot´ ei näillä yllättäne
Kalhuilla pojan Kalevan."
--Pääty hiiet kuulemassa,
Juuttahat tähyämässä.
Hiiet hirviä rakenti,
Juuttahat suki poroa,
Pään mäkäsi mättähästä,
Selän aivin aiaksesta,
Jalat rannan raippasista.
Hiiet neuvo hirviänsä
Ku kunki sukimoansa,
Itse ilmoin luomiansa:
"Juokse tästä, Hiien hirvi!"
--Siitä juoksi Hiien hirvi,
Poropetra poimetteli
Ahin aittojen perätse,
Varsin veitikän veräjän.
Lapin lapset itketteli,
Lapin naiset nagratteli,
Lapin koirat haukutteli,
Kattilat tulelta kaato,
Selät keitin keikahutti,
Keitot tuhkahan tuherti,
Liemet lietehen levitti.
--Aina juoksi Hiien hirvi,
Poropetra poimetteli.
Tuli veitikkä kotihin,
Niin lapset sanoa saatto:
"Tästä juoksi Hiien hirvi,
Poropetra poimetteli,
Jalkasi jalo tevana,
Lapin koirat haukutteli,
Lapin naiset nagratteli,
Lapin lapset itketteli,
Kaato kattilat tulelta,
Selät keitin keikahutti,
Keitot tuhkahan tuherti,
Liemet lietehen levitti."
--Aina juoksi Hiien hirvi,
Se sinne mänövi tuosta.
Siitä veitikkä verevä
Pian suuttu ja vihastu,
Lykkäsi lylyn lumelle
Kun on voina vuolakkeena,
Kanto kalhunsa sivulle
Ku on kiitävän havukan,
Kanto kaksi sauvoansa
Kahen puolin kalhuistansa,
Toinen makso markan sauva,
Toinen ruskian reposen.
Lykkäsi lylyä kerran:
Silmän siintämättömähän.
Lykkäsi lylyä toiste:
Korvan kuulemattomahan.
Niin kerralla kolmannella
Lysmähti lyly lävestä,
Taittu kalhu kannan tiestä,
Sauva suovaron varasta
Hiien hirven lautasehen,
Poropetran palkimehen.
Taljoa taputteloopi:
"Sopisipa tuossa maata
Nuoren neitosen keralla,
Lempityttösen levätä."

Ison härän runo

--Hämehessä härkä synty,
Sonni Suomessa sikesi,
Häntä torkku Torneossa,
Pää keikku Kemijoella.
Päivän lenti pääskylintu
Härän sarvien väliä,
Kuukauen orava juoksi
Härän selkäluuta myöten,
Sekä selkä että häntä.
--Tuotiin ukko iskemähän,
Virokannas viilemähän,
Palvanen pitelemähän;
Härkä päänsä häiläytti,
Mustat silmänsä mulisti,
Ukko kuusehen kavahti,
Palvanen pajuille pääsi,
Virokannas vitsasille.
Peä on virren laulajalle,
Saparo sanan sepille,
Kuulla noien kultasien,
Tietä mielitehtosien.

Sisaren turmelus

--Poika tuhman Tuiretuisen,
Lapsi kehjon Keiretuisen
Rekehensä reutoaksen,
Korjahansa kohennaksen,
Alle viltin vieretäksen.
Ajoa karitteloopi
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukiella;
Neiti vastahan tuloopi,
Sanan virkko, noin nimesi:
"Tule, neiti, korjahani,
Alle viltin vieretäte!"
Niin neiti sanoiksi virkko:
"Tulkoon Tuoni korjahasi,
Manala rekyöhösi!"
--Poika tuhman Tuiretuisen
Niin sanovi toisen kerran:
"Tule, neiti, korjahani,
Alle viltin vieretäte!"
Niin neiti sanoiksi virkko:
"Tulkoon Tuoni korjahasi,
Manala rekyöhösi!"
--Oli aikoa vähäsen,
Niin kerralla kolmannella
Sanan virkko, noin nimesi
Poika tuhman Tuiretuisen,
Lapsi kehjon Keiretuisen:
"Tule, neiti, korjahani!"
--Neiti korjahan kohosi,
Alle viltin vieretäkse.
Niin tuossa lepäeleepi
Nuoren neitosen keralla.
Niin neiti sanoiksi virkko:
"Lienetkö sukua suurta,
Isoa ison aloa?"
Itse noin sanoiksi virkko:
"Enkä suurta, enkä pientä,
--Poika tuhman Tuiretuisen,
Lapsi kehjon Keiretuisen."
Sanan virkko, noin nimesi:
"Mikä on sinun sukusi?
Lienetkö sukua suurta,
Isoa ison aloa?"
Niin neiti sanoiksi virkko:
"Enkä suurta, enkä pientä,
Tytär tuhman Tuiretuisen,
Lapsi kehjon Keiretuisen."
Poika tuhman Tuiretuisen,
Lapsi kehjon Keiretuisen
Veitsin länkensä levitti,
Rauoin rahnoi rahkehensa:
"Voi polosen päiviäni,
Kun nagron emoni lapsen,
Makasin sisarueni
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukiella!"

Hiihtävä surma

--Ajattelee aika tauti
Talon aittojen takana:
"Kenen tappanen talosta?
Tappaisin tytön talosta,
Hävinnenkö hääveroni?"
--Ajattelee aika tauti
Talon aittojen takana:
"Tapanko pojan talosta?
Tappaisin pojan talosta,
Kaonneeko kaskikirves?
En tapa poikoa talosta."
--Ajattelee aika tauti
Talon aittojen takana:
"Kenen tappanen talosta,
Tapanko ukon talosta:
Jyväpurno puonneekin;
Tapanko akan talosta:
Kaonneeko suuri karja,
Levinneekö lehmiläävä;
Tapanko minnän talosta:
Saapi mies toisen naisen,
Saapi naisen naimisella,
Ehkei lapselle emoa."

2. Lyriikka

Vienan neitoset

--Oli ennen neljä neittä,
Koko kolme morsienta,
Löyhettihin lemmen lehti,
Lemmen lehti, tammen lastu,
Vietiin maalle kasvajalle,
Aholle ylenevälle.
Siihen kasvoi kaunis tammi,
Yleni vihanta virpi:
Latva täytti taivosehen,
Lehvät ilmoille levisi,
Pietti pilvet juoksemasta,
Hattarat hajoamasta.
--Pilvess´ on pität pisarat,
Pisarissa laajat lammet,
Lammiss´ on veno punanen,
Venehessä nuoret miehet,
Nuoret miehet naimattomat,
Punovat punasta köyttä,
Köyttä rauta rahnikoivat
Sitoa meren sivua,
Lahta Kannan kaunistoa,
Jotta tyynenä pysyisi,
Kannanlaksi kaunehena
Vieä Vienan neitosia,
Kaupunnin kotikanoja.

Laululle ruvetessa

--Itse laulan, milloin kuulen,
Kuta kuulen, niin kujerran
Ennen saatuja sanoja,
Opetuita luottehia.
Omat on saamani sanaset,
Omat tieltä tempomani,
Päistä heinän hieromani,
Kanervoista katkomani.
--Olin piennä paimenessa,
Lassa karjan katsonnossa,
Menin sillon mättähälle,
Kiven kirjavan sivulle,
Paaen paksun lappehille.
Niin sain sanoa sata
Pantu aitan parven päähän
Kukkarohon kultasehen,
Vaskisehen vakkasehen.
--Kuin aika tosin tuloo,
Aukoan sanasen arkun,
Kirjokannen kiimahutan
Poikkipuolin polvilleni.
Ei sampo sanoja puutu,
Luottehia Lemminkäinen:
Luottehillensa lahoovi,
Virsillensä vanhanoovi.

Laulua lopettaessa

--Vaan ei laulaja hyväne
Laula syyten virsiänsä
Eikä koski vuolaskana
Lase vettänsä loputin.
Siitä sinne tie menevi,
Ura uusi urkenevi
Paremmille laulajille,
Kuulusammille runoille.

Kun oisi käeltä kieli

--Kun oisi käeltä kieli,
Kukkujalta kulkkutorvi,
Kukkuisin mie joka kuusen,
Joka lehvän lennättäisin.
Käymähän käki suettu,
Lintu luotu lentämähän,
Huolellinen laulamahan.

Tulehenko teen tupani

--Hauki tiesi hauan pohjat,
Kokko lintujen savonnan,
Tuuli haahen päiväyksen;
En tieä poloinen poika,
Miten olla kuin eleä
Tällä inhalla iällä,
Katovalla kannikalla:
Tulehenko teen tupani,
Vai veteh saunan salvan;
Tuli tuiki polttanevi,
Vesi vienehe ikäti.
Vaan lyömme mereh murihin,
Virsiväkkärän väkehen,
Ilossa ikä kuluupi,
Riemuissansa reiahupi.

Anna vastaki, Jumala

--Päästä on päiveä parempi,
Syöen kaunonen tulee,
Hyvä muoto munnotellen.
Anna vastakin, Jumala,
Toisteki, totinen Luoja,
Kyllin syöä, kyllin juoa,
Kyllin antoa kylähän!
Anna vastaki, Jumala,
Toisteki, totinen Luoja,
Neuvo, neitonen, minua,
Opasteles orpolapsi!
Ei neiessä neuvojoa,
Orvossa opastajoa,
Neuvottu itseki neiti,
Opastettu orpolapsi.

Emo neuvo poikoansa

--Kaikki kannettu näkee,
Syntynyt sylin pitää,
Emon tuoma tunnustaapi.
Mikä määt on koolle saatto,
Kuka tuonut ne tukulle
Juomahan yhen pikarin,
Yhen kannun katsomahan,
Kun yhen emosen lapset,
Yhen kantamat kaposen,
Yhen peiposen pesemät,
Yhen sotkan suorittamat.
--Emo neuvo poikoansa,
Vaimo vaivan nähtyönsä,
Kun kuki sukimojansa,
Itse ilmoin luomiehen:
"Poikuoni, nuorempani,
Lapseni, vakahuoni,
Jos sie juovut juominkihin,
Tapaut mihen tahansa,
Juo puoli pikariesi,
Anna toisen toinen puoli,
Pahemman parempi puoli!
Äsen siusta mies tuleepi,
Uros selvä selkiääpi
Läpi käymähän käräjät,
Jutut julki polkomahan.
Issu puolella sijalla,
Niin sinusta mies tuleepi,
Anna toisen toinen puoli,
Pahemman parempi puoli!"

Puita puuttu purren seppä

--Puita puuttu purren seppä,
Rautoja tikun takoja.
Ei ole seppä sen parempi
Eikä tarkempi takoja,
Jos synty sysikeolla,
Kasvo hiilikankahalla.
--Oisko seppä seinän alla,
Takoja kiven takana,
Antaisin pajalle palkan,
Hinnan hiilihuoneelle,
Taottaisin uuen miekan,
Terän pitkän, pään lyhyen
Lähtiäkseni sotahan,
Kera tauin tappelohon,
Kun ei surma suorin tehnyt,
Tauti oikein osannut.

3. Loitsut

Riisitauti

--Astu impi ilman viertä,
Neiti taivahan napoa,
Sill´ on muoot mustanlaiset,
Iho innon karvallinen;
Teki tielle vuotiensa,
Pahnansa pahalle maalle,
Selin tuulehen makasi,
Perin vihmahan viluhun.
Nousi tuuli tuulomahan,
Ilman rinta riekumahan,
Viima vilttiä kohotti,
Tuuli tuuli kohtuhunsa;
Teki tuuli tiineheksi,
Ahava avulliseksi.
--Siitä tyyty, siitä täyty,
Siitä paksuksi panihen,
Lihavaksi liittelihen.
Niin kohun kovasta kanto,
Vatsan täyen vaikiesta.
Kanto kuuta kaksi, kolme,
Kolme kuuta, neljä kuuta,
Neljä kuuta, viisi kuuta,
Viisi kuuta, kuusi kuuta,
Seitsemän, kaheksan kuuta,
Ympäri yheksän kuuta,
Vanhojen vaimo määrihin
Kuuta puolen kymmenettä.
Niin kuulla kymmenennellä
Lyöäh kavon kipuja,
Tulta immin tuikatah.
Niin kuulla kymmenennellä
Vyölapa sijansa siirti,
Palin otti paikan toisen.
Vaimo vaivakse tuleepi,
Teki poikoa yheksän
Yhestä vatsan väestä.
--Nimitteli poikieh,
Lapsieh laitteloopi
Kuin kuki sukimojah,
Itse ilmoin luomiah.
Työnti pojan puolukkah,
Toisen pojan muurameh,
Kolmannen jänön jälille.
Siit´ on pantu pakkasekse,
Siit´ on riieksi risattu,
Pantu merta pyhkimähän,
Lainetta lakasemahan.
--Tuli poika muuramesta,
Tuli poika puolukasta,
Ei tullut jänön jäliltä,
Koukkupolven polkimilta.
Etsi pientä poiuttahan,
Kullaista omenoahan
Kesällä kevysin pursin,
Talvella lylyin lipein,
Etsittih, vaan ei löytty.
--Kuh on poika pantunah?
Pantu on merta pyyhkimäh,
Lainetta lakasomah.
Rikka puuttu luutahansa,
Vaskisehen vastahansa.
Siitä silkunat sikisi,
Mullan muikut, maan silakat,
Ainoot ahokanaset,
Lehen lempi lielakoiset,
Kuppelot kulon alaiset,
Hemmut heinän juurehiset.
Kuka sun kulosta nosti,
Heinän juuresta herätti
Kusiaisen kulkomahan,
Matamahan maan matosen?

Rutto

--Susi juoksi suota myöten,
Karhu kangasta samosi,
Niin susi suolta huusi:
"Miepä keihon suosta löysin!"
Karhu lausu kankahalta:
"Onko keiho suurempainen?" -
"Keiho on keskinkertainen:
Hevonen terällä seiso,
Penu putkessa makasi,
Kasi nauku naulan tiessä."
--Suven luusta varren vuoli,
Veti vaskesta vekarin,
Ponnellansa pyörähytti,
Ponsi pois otettakoon!
Ota, Lempo, keihääsi,
Susi, nuolesi nykäse
Hampahilla rautasilla,
Leuoilla teräksisillä
Iholta imehnoraukan,
Karvalta tämän kahimon!

--Sitte kun Isä meiän lukee, niin se
on sillä hyvä. Kolme kertaa
pyörähyttää myötäpäivään.

Läävämadon jäljen parantaminen

--Istuupi itäh rinnon,
Eteläh päin elää;
Istu kyhjö kynnyksellä,
Kehjo keskilattiella,
Kyhjö kyytä keträeli,
Vattuloitsi maan matoja.
Sillon tyhjeä tekeepi,
Kun on kyitä kehreävi,
Vattuloitsee maan matoja.
--On maot monen näköset,
Toukat kaiken karvalliset,
Kuppelot kulon alaset,
Hempuheinän juurehinen,
Mullan muikku, maan silakka,
Ainoat ahokanaset,
Lehen lempilielukoiset.